Paitatiskillä.

Paitamyyntihommissa on kyllä tullu huomattua ihmisten hämmentämis-mahdollisuudet hyvin.

Vaikka hinnastossa lukee isolla "TARRAT 0€ / VIE POIS" niin silti käyn joka kerta tämän keskustelun: Asiakas - "paljonko noi tarrat maksaa?"
Minä - "Ne ei maksa mitään. Ota siitä vaa"
A - "EI MITÄÄN!? Saako ottaa kaks?"
M - "Ota vaikka seittemän jos siltä tuntuu"
A - "Voiko ottaa kolme?"

Usein tässä kohtaa vielä varmistavat ettei ne maksa mitään tai sitten tulevat 5min myöhemmin hakemaan kaksi tarraa lisää. Siitä vain. Viis vuottahan niistäkin on eroon pyritty.

Tämäkin keskustelun pätkä on hyvin yleinen vaikka olisin paitoihin laittanut laput, että mitä kokoja on jäljellä:
(Spurgugrammi paita jossa on enään pelkkää XL-kokoa)
Asiakas: "Löytyykö tota spurgugrammia M-koossa?"
Minä: "Ei löydy muuta kuin XL:ää tuosta enään"
A: "No entä löytyykö siitä L-kokoo?"

En ole vieläkään keksiny kunnollista teoriaa siihen mikä tuossa on niin vaikeaa ymmärtää. Toki alkoholi vaikuttaa ymmärrykseen, mutta tätä keskustelua käyn hyvin usein myös selvinpäin olevien kanssa.
Yllättävän monet myöskin vetäytyy paitaostoksista sillä verukkeella, että jääpä enemmän rahaa dokaamiseen.
Itse ostaisin mielummin vaikka kiertuepaidan ja muistan kyseisen keikan, kun joisin pääni täyteen enkä muistaisi keikasta yhtään mitään.
Olemme erillaisia ihmisiä.