The Blues Brothers.

Luin tuossa eräänä päivänä jostain, että The Blues Brothers Band tulee Tampereelle elokuussa.
Kysyinpä sitten iskältä, että haluaisko se mahdollisesti lähteä mukaan jakamaan tämän tilaisuuden kanssani.
Eihän tuossa ole alkuperäisiä muitakuin kitaristi Steve "The Colonel" Cropper ja saksofonisti Lou "Blue Lou" Marini, mutta olisihan se hiton hienoa nähdä silti.

Useasti tutut ja tuntemattomat sanoo aina jonkun levyn mikä sytytti heidän mielenkiinnon ja intohimon musiikkia kohtaan. Itselläni se oli kuitenkin The Blues Brothers-elokuva.
Muistelisin, että iskä oli vissiin tilannut tuon vhs:nä ja saapusispäivänä sitten katsottiin tuo koko perheen kesken. Ikää oli ehkä 6-7.
Jokin sitten tuota elokuvaa katsoessa aiheutti sisimmässäni jotain mikä selvensi suunnan mitä haluan kulkea elämässäni ja se on musiikin parissa.

Olen omaksunut tuosta elokuvasta omiin toimiini monia asioita sekä tapoja.
Välillä olen sitä kyllä miettinyt vaikka tuo elokuva on blues, rhythm and blues ja soul painoitteista musiikillisesti, niin silti itse olen päätynyt elämässäni pääosin hevin ja punkin pariin. Tosin viime vuosina elämääni on kyllä alkanut tulemaan noita blues-juttujakin.

Toisin sanoen kiitos kuuluu isälle, että sain jo nuorena selville mitä haluan elämässäni tehdä.
Pitäisköhän kutsua ukko kylää ja kattoa tuo elokuva yhessä.

Lisäyksiä:
Oli tuossa josku hauska stoori, kun kaverien kanssa ajeltiin Turussa joltain keikkareissulta takasin ja siinä kaupungissa pyöriessa kuunneltiin Blues Brothers soundtrackia ja tuli tuo Peter Gunn Theme.
Huomattiin jätkien kanssa, että meitä oli jo seurannu hyvän tovin poliisiauto ja siinä sitten naurettii huolella, että nyt on meinikiä.
Jossain välissä se kävi kyllä kuumottamaan, kun ne seuras yllättävän pitkään kuitenkin.
Hieno hetki.