tiistai 6. toukokuuta 2014

Cut To Fitin kanssa säheltäminen

Tämä on aina jotenkin yhtä jännää ja mielenkiintoista.

En osaa oikein toisaalta suhtautua tekemisiini, kun tiedän että Jere tykkää pitää ohjaksen Cut To Fitin ja tekemisiensä suhteen omissa käsissään.

Olen seurannut Cut To Fitin uraa alusta asti, mutta vasta kunnolla tutustuin heidän touhuun Torvessa 2011 Jeren järkkäämässä Grindcore Partyissä.
Heidän keikoilla käyminen on jotenkin henkisesti puhdistava kokemus.

Ymmärrykseni mukaan jätkillä ei ole sinänsä mitään maailmavalloitus suunnitelmia, vaan kunhan soittelevat ja pitävät hauskaa. Mikäs siinä. Pidän hauskaa mukana minkä kerkeän.

Itselle Cut To Fit on yksi parhaimmista yhtyeistä mitä maanpäällä on ikinä meuhkannut ja haluaisin muidenkin ymmärtävän tämän.
Tästä inspiroituneena aloin puolvitsillä pommitella keikkajärjestäjiä ja keikkapaikkoja josko Cut To Fit pääsisi soittelemaan ja jos onnistui niin ilmoittelin Jerelle "olis taas keikkaa tarjolla".
Tuohon viestien kirjotteluun jäin sitten koukkuun ja aloin kirjotella enemmänkin.

Keikkojakin alkoi tipahtelemaan ja Cut To Fitillehän keikat käy käytännössä aina mikäli eivät ole toisaalle jo sopinut ensin.

Olen siis epävirallisesti "keikkabuukkaja" heille ja silti pidän asemaani ristiriitaisena sekä tunnen seisovani Jeren varpailla. En halua olla loukkaava enkä tunkeva, mutta tykkään tästä ja haluan jeesailla kavereitani.
Jos en muuta keksi, niin vähintään lainaan autoani, kuskaan tai myyn heidän merchandisea.

Oli muuten jännä kokemus tänään, kun mutkan kautta kuulin, että Cut To Fit oli lisätty Bar Looseen soittamaan Barren Wombin ja Ratfacen kanssa 29.5.
Minulle eikä bändille ollut kukaan ilmoittanut asiasta mitään haha!
Mikäs siinä. Parissa tunnissa tuli selvitettyä asiat ja kaikki oli kunnossa sekä Cut To Fit lähtee hoitamaan tuon keikan. Parasta!

2 kommenttia:

  1. Voin antaa synninpäästön ja täyden mandaatin, että tuossa asiassa et todellakaan seiso meikäläisen varpailla :) Tässä riittää niin paljon kaikenlaista ähertämistä, että apu otetaan kiitollisuudella ja kunnioituksella vastaan, etenkin keikkojen kyselyissä, koska meille on pääasia, että saadaan soittaa mahdollisimman paljon. Työttömänä noita sähköposteja jaksaa vielä kirjoitellakin aamuyöstä, mutta heti jos on duunissa, niin se tuntuu vaan ylimääräiseltä duunilta. Eli kiitos kaikesta tästä, kuten olen sanonut aikaisemminkin, ja toivon, että joskus voidaan maksaaakin sulle jotenkin takaisin kaikki tämä!

    VastaaPoista
  2. Kiva kuulla jos en seiso varpailla haha!
    Meikästä on kiva tehä tätä hommaa teille/teidän kanssa, kun itse teen hommani teille samantapaisella intohimolla ja "samasta syystä" kuin te teette näitä musajuttuja.
    Mulle se on jo maksu itsessään, että pääsen aina nauttimaan teijän keikkoja :)

    VastaaPoista