torstai 6. marraskuuta 2014

Rytmihäiriö + Cut To Fit. Rokbar, Turku 1.11.14.

Tähän reissuun lähtiessä oli taas pieni jännäri, että millä autolla lähdetään. Vaikka meille oli informoitu, että autossa on tavaratilaa reilusti, niin todellisuus olikin vähän eri, mutta kyllähän melkein kaikki tavarat saatiin takatilaan kahta paitalootaa lukuun ottamatta mahtumaan. Takasin lähtiessä nekin meni sinne hah!

Takasin asiaan.

Turkuun ajellessa otettiin perinteinen pysähtyminen Lohjan abc:llä jossa sitten oltiin itseasiassa samaan aikaan Cut To Fit:in poikien kanssa. Jostain syystä oletin, että jätkät olis ollu jo Turussa, mutta siellähän ne olikin vasta. Matka jatkuu ->

Turkuun päästessä Rokbarin henkilökunta oli jopa yllätävän skarppina ja auttavaisena paikalla. Mukava homma! Auto parkkihalliin ja kamat sisään. Cut To Fit:kin saapuu näillä hetkillä mestoille.

Perusmeininki. Soundcheckit ja syömiset ynnämuuta. Osa bändistä lähtee tarkistamaan meininkiä Tinatuoppiin ja itse jatkan matkaani Rokbarin kasailemaan omaa työpistettäni. Sain myöskin hoitaa Cannibal Accidentin ja Cut To Fitin myynnit.

Tällä reissulla saimme erittäin erityisen ja erikoisen lahjan eräältä henkilöltä. Arvostus on suuri tuolle lahjalle, mutta ei siitä sen enempää tässä.

Cannibal Accident aloittaa illan. Ensimmäistä kertaa näin nyt tuon bändin niin sanotusti kunnolla ja olihan se livenä ihan hauskaa mättöä. Levyltä en vain saa tuohon sitten mitään otetta.

Cut To Fit. Ei toi bändi vaa ikinä petä.
Vetivät halloweenin kunniaksi tämän keikan "budjetti-Slipknottina" ja uudet biisit kuullosti jopa paremmalta, kuin edellisiltana Torvessa. Turku toimii tälle bändille. Sen sanoi jopa Jere itsekkin.
Oli kyllä suuri ilo, kun sain järkättyä jätkät tuonne meuhkaamaan. Mikä olisi sen parempaa kuin kaksi omaa lempibändiä samalla keikalla?

Rytmihäiriö tulee ja tuo tullessaan Gambinasateen!
Tässä illassa on jotain erikoisen hienoa, kun kaikki bändit kuullostaa hyvältä, soitto kulkee ja kaikilla on hauskaa. Pitti pyörii. Joku onnistuu viiltämään pitissä kätensä auki ja verta roiskuu. Nyt jos koska on kunnon halloween meininki!
Jostain syystä setti tuntui pidemmältä kuin aikoihin, mutta silti tunnelma on katossa koko ajan.

Keikan jälkeen peruskuviot: kamat kasaan ja ihmettelemään milloin lähdetään.
Backstagen puolella oli pieni väliselkkaus, kun eräs henkilö päätti yrittää pölliä meiltä levyjä. Vein kyseisen henkilön järkkärille, mutta tästähän saatiin hyvä vartin turha vääntö. Luulis, että uskotaan helpommin sitä henkilöä kenellä on oikeus pyöriä bäkkärillä ja kuka on vastuussa merchandisesta eikä varastamisesta syytettyä kännistä hahmoa. Noh ulos se joutu joka tapauksessa ilman levyä.

Lähtö Turusta oli pitkähkö, mutta mikäs siinä toisaalta. Ei sitä hermostumalla voita mitään tässä touhussa.

Selostus kahdelle viimeiselle kuvalle:
Mystinen siirtyminen etupenkille.
Etupenkin ratkiriemukas seura.

Nyt sitten 8.11. Seinäjoki ja Bar15 sekä vuoden viimeinen Rytmihäiriö keikka. Vähän on haikeet fiilikset.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti