keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Amorphis @ Tuska 27.06.15

Yllätysten lauantai.

Alunperin minun piti olla Tuskassa tekemässä hommia Spawn From Deceitin kanssa. Syystätaitoisesta hommat ei mennyt suunnitelman mukaan ja heistä ei sitten kuulunut mitään ennenkuin olin jo alueella. Toista tuntia heidän soiton jälkeen.

Havahduin jossainvälissä päivää ja huomasin, että olin saannut viestin.
Musa-Masa joka oli mukana Provinssissa kysyi: "Onko mitään hommia tänään? Kiinnostaisko tulla roudaa Amorphista?"
Tämä on toka kerta, kun Matti on kysynyt minua Amojen matkaan ja tällä kertaan mestari oli suosiollinen. Suihkun kautta Helsinkiin siis.

Hommathan oli jo pääosin kasassa, kun paikalle tulin joten pikkusäläilyä jäi kuitenkin hoideltavaksi.
Sidedropit paikoilleen ja lavakorokkeet siinä samassa. Sitten taas ihmettelemään.

Tämä keikka herätti mielenkiintoani, kun Amot soitti kokonaan "Tales From The Thousand Lakes"-levyn ja toki siihen pari lisäkappaletta.

Keikkahan oli esiintymisen puolesta aika perus-Amoa, mutta homma hoitui ja yleisö tykkäsi.
Itsekkin kelpuutin.

Lyhyesti tällä kertaa.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti