maanantai 26. lokakuuta 2015

Rytmihäiriö 16.10.15 Hämeenlinna, Suisto-Klubi

Syksy puskee päälle, mutta spurgut liikkuu vielä ulkona Gambinan voimin.
Vuoden kolmanneksi viimeinen keikka.

Lähtö Hämeenlinnaan tapahtui melkein ajallaan ja oltiinhan me paikallakin melkeen ajoissa.
Tänään oli sinänsä outo ilta, kun ei ollut lämppäribändiä ja ennakko-odotukset eivät olleet hirveän korkealla, kun keikan mainonta oli ollut...noh....hiljaista.

Porukkaa saapui paikalla sen verran, että saatiin kuitenkin hyvät bileet aikaiseksi ja meininki oli hyvä.
Yleisössä oli yksi edustaja joka halusi kokoajan päästä lavalle vetämään Rytmihäiriön kanssa kappaleen: "Koska Saatana Sanoo Niin". Saahan sitä toivoa.

Vaikka vuosi on ollut hiljainen keikkojen suhteen, niin livekunto on silti pysynyt tiukkana.
Sekin kertoo jotain bändin pimeistä voimista, kun miksaaja joutuu toteamaan: "teidän lähtösoundi on jo niin perkeleen hyvä, että en mä voi tehdä siitä enää parempaa".

Keikkahan rullaa omalla painollaan mukavasti läpi ja sitten onkin poistumis-temppu ennen encore.

Yleisö huutaa normaalin "Gambina!"-huudon sijaan "KOSKA SAATANA SANOO NIIN!".
Poikkeuksellisen hyvä.

Bändi tulee takasin lavalle ja nostaa tämän erään herrasmiehen lavalle. Huutelut on noteerattu ja nyt bändi pistää haasteen. "Vedä kappale...Ilman säestystä!" Alkubiitit jotta päästään tahtiin ja jumalauta! Hämeenlinnan mies lähtee tykittelemään biisiä ja hyvin etenee. Bändi ja loppuyleisö osallistuu tukemaan lauseenloppuihin ja tästähän tuli helvetin hieno spektaakkeli.
Pakko nostaa hattua jätkälle.

Keikka kulkee kohti loppuaan ja lopuksi Otto pistää china-pellin paskaksi vesurilla. Hieno lopetus.
Kamat kasaan ja Hesaan.
Next stop: Tampere/Klubi/Lost In Music.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti