24.12.1945 - 29.12.2015.
Tätä päivää olen pelännyt ja toivonut, että sitä ei tulisi vaikka onkin väistämätön.
Puolitoista kuukautta sitten menetimme toisen Motörhead-jäsenen Phil "The Animal" Taylorin.
Tänään menetimme itse maestron Ian Fraser "Lemmy" Kilmisterin.
Lemmy oli aina suurin legenda ja suurin sankarini. Löysin Motörheadin joskus 13 vuotta sitten ja innostuin ensikuulemalta täysillä hommasta ja rupesin perehtymään lisää asiaan.
Rock 'N' Roll had me.
Lemmyn jumalkuva vahvistui vuosien varrella ja kiinnyin hahmoon aina vaan enemmän.
Lemmy on myöskin yksi iso syy siihen minkä takia teen tätä työtä ja miksi kirjoitan tätä blogia.
Ostin taannoin Motörhead "White Line Fever"-kirjan ja lukiessani sitä hämmästyin faktasta, että Lemmy toimi nuorena roudarina Jimi Hendrixille ja miettii mihin hän siitä pääsi.
Tämä sai minut miettimään, että vaikken osaakkaan soittaa, niin miksi en sitten tekisi niitä muita töitä musiikkipiireissä?
Lemmyn asenne elmään oli muutenkin silkkaa Rock 'N' Rollia. Jossei oltu studiossa tekemässä uutta levyä, niin oltiin kiertueella.
Yksi mies sai kenkää toisesta bändistä ja päätti haistattaa pitkät kaikille. Pölli tulevalle bändille nimen viimeisestä biisistä jonka kirjoitti edelliselle bändilleen. Hawkwind - Motorhead.
Tässä kohtaa ei ollut enään takaisinkääntymistä.
Lemmyn elämänsaavutukset musiikin parissa ei ole eikä ikinä tule olemaan missään nimessä, millään muotoa olemattomia.
Lukemattomat bändit ovat saanneet alkunsa Motörheadin takia ja Motörheadin takia meillä on nykypäivänä metallimusiikki sellaisessa muodossa, kuin se on.
Motörheadin musiikki ja Lemmyn sanat ovat vuosien varrella ollut itselleni läheisiä ja auttaneet monissa henkilökohtaisissa tiukoissa paikoissa eteenpäin. Tulen kantamaan loppuelämäni ajan sydämessäni kiitosta tälle miehelle.
Omistan tämän päivän Lemmyn elämäntyön läpikuuntelulle ja dokumenttien katsomiselle Jack&Coke kädessä, kuten maestro itse tapasi juoda.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti